keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Ihonpuhdistus ja syväpuhdistus öljyllä

Ensikuulemalta meikin, lian ja ylimääräisen rasvan poisto öljyllä voi kuulostaa kummalliselta: miten ihmeessä rasva muka poistaa rasvaa? No, öljy liukenee öljyyn. :) Meikkiteollisuus on jo pienestä pitäen syöttänyt aivoihimme uskomusta, että kauniin, tasaisen värisen ja kuultavan ihon voi saavuttaa ainoastaan hintavilla ja tehokkaan kuuloisia aineita sisältävillä puhdistusvoiteilla. Finnejä? Liian rasvainen iho? No problem! Clearasil sun muut myrkyt kyllä lupaavat hoitaa homman, vaikka kelpaisivat ennemmin lattian pesuun. Miedommatkin puhdistusaineet sisältävät mitä kummallisemman kuuloisia aineita, joista suuri osa on synteettisiä kemikaaleja. Nämä puhdistusaineet kyllä puhdistavat ihosi, mutta vievät samalla iholta sen luontaisen rasvan. Tämä johtaa ihon hätääntymiseen, jolloin se yrittää pukata ilmoille entistä enemmän rasvaa. Tuloksena on ihon epätasapaino, mistä ihon epäpuhtaudet toki riemuitsevat.

Öljypuhdistus on luonnollinen tapa puhdistaa iho. Itse käytän arkipäivisin varsin vähän meikkiä ja silloin puhdistan ihoni aiemmin mainitsemallani hunajapesulla, jonka kookosöljy samalla kosteutta ihoni. Silloin tällöin minäkin kuitenkin meikkaan kunnolla, ja illalla puhdistan kasvoni öljyllä. Eri öljyistä onkin mistä valita: on neitsytkookosöljyä, neitsytoliiviöljyä, aprikoosinkiviöljyä, jojobaöljyä, rypäleöljyä, auringonkukkaöljyä, risiiniöljyä sun muita. Oma suosikkini on aprikoosinkiviöljy sen keveyden takia, mutta auringonkukkaöljy tai neitsytoliiviöljy ovat hyviä aloitusöljyjä niiden halpuuden takia.

Pikapuhdistus:

Kostuta kasvot lämpimällä vedellä. Kaada kämmenellesi pieni määrä öljyä, hiero se käsiisi ja taputtele hellästi kasvojen iholle. Hiero öljy varovasti ihoon. Poista öljy (ja mahdolliset meikinjämät) kasvoilta kostutetulla vanulapulla. Huuhtele kasvot vielä vedellä. Taputtele (älä hiero!) kasvot kuiviksi kasvopyyhkeellä. On hyvä, että ihosi jää kevyesti öljyiseksi, näin sinulla on hyvin kosteutettu iho yötä varten etkä tarvitse erikseen mitään yövoidetta.

Syväpuhdistus:

Kostuta kasvot lämpimällä vedellä. Kaada kämmenellesi pieni määrä öljyä ja hiero se käsiisi. Levitä öljy kasvoillesi ja ala hieroa sitä ihoosi. Hiero kevyin, hitain liikkein äläkä venytä ihoa liikaa. Hieronta myös rentouttaa ja parantaa ihon verenkiertoa. Kun olet hieronut ihoa pari minuuttia, kastele kasvopyyhe höyryävän kuumassa (mutta ei polttavassa!) vedessä ja aseta se kasvoillesi. Lämpö ja höyry avaavat ihon huokosia ja auttavat öljyä puhdistamaan paremmin. Anna kasvopyyhkeen jäähtyä paikallaan. Painele sillä sitten kevyesti kasvoja, kastele se uudestaan ja laita taas kasvojen päälle. Toista pari-kolme kertaa. Älä hiero ihoa pyyhkeellä, öljy nostaa epäpuhtaudet ihon pintaan jolloin kevyt pyyhkiminen riittää poistamaan ne.

Tämän jälkeen ihosi pitäisi olla syväpuhdistettu, kosteutettu ja rentoutunut. Rauhallinen musiikki ja miellyttävät ajatukset hoidon aikana taas hoitavat sinua sisältäpäin. :)

Tietenkään kaikki öljyt eivät sovi kaikille ihotyypeille ja väärän tyyppinen öljy voi aiheuttaa pieniä ongelmia. Oma ihotyyppini on aika normaali, joten aprikoosinkiviöljy sopii keveytensä takia minulle. Rasvaiselle iholle sopii esimerkisi risiiniöljy, ärsytetylle iholle taas jojobaöljy. Kokeilemalla löytää oman suosikkinsa (neitsytkookosöljy taas on aika ihana tuoksunsa takia!).

Jos päätät siirtyä öljypuhdistukseen, muista, että ihmeitä ei tapahdu päivässä. Luultavasti ihosi käy läpi siirtymävaiheen, jolloin se pukkaa epäpuhtautensa pintaan. Itselleni tuli muutama finni ja puoleksitoista viikoksi kuivat poskipäät (käytin alussa neitsytkookosöljyä, vaihdoin sen aprikoosinkiviöljyyn), mutta sen jälkeen ihosta tuli aivan ihana! Varsinkin otsa oli aiemmin ongelma-alueeni ja siihen pukkasi koko ajan mustapäitä ja pieniä finnejä, vaan ei enää. Puolentoista kuukauden aikana on tullut yksi finni, ja sekin oli jo poissa kahden päivän päästä. Ihoni on tasainen, hehkeän kuulas eikä sitä kiristä mistään. Voisin ottaa siitä kuvan ja pistää sen tänne, harmi vaan, etten tajunnut ottaa ennen/jälkeen-kuvia!

Extravinkki!

Jos olet meikkaava nainen ja satut päätymään yöksi jonnekin ilman ihonpuhdistusvälineitä, käy jääkaapilla, ota sieltä voirasia (melkein joka taloudessa on kuitenkin vähintäänkin voita leivän päälle), hipsi vessaan ja pese kasvosi voilla! Se käy hätäavusta. Meikit kannattaa pestä AINA pois ennen nukkumaanmenoa olit missä tahansa, koska iho kärsii meikit päällä nukkumisesta. Kukapa haluaisi ryppyjä silmiensä alle ennenaikaisesti? (sitä paitsi meikit kasvoilla nukkunut nainen ei ole aamulla mikään kaunein näky...)

4 kommenttia:

  1. Heipä hei!

    Eksyin blogiisi ensimmäisen kerran googlailemalla soodadeodoranttia (Luin Beavanin kirjan Ekovuosi Manhattanilla ja siellä puhuttiin soodadeodorantista enkä ymmärtänyt kuinka mokoma käytännössä toimisi :). Deodorantin jätin kuitenkin omaan arvoonsa todettuani, ettei se ole minun juttuni.

    Sen sijaan minua alkoi kiinnostaa tämä sinun kasvonpuhdistuksesi! Minun ihollani on kaiketi kohtalaisen samanlaisia ongelmia kuin sinullakin, joten öljypuhdistus voisi olla hyvä kokeilla. Apteekkituotteet ovat kyllä tehneet paremmaksi, mutta eivät parantaneet, joten minusta oli aika kokeilla jotain uutta.

    Otin öljykseni kookoksen, koska sitä löysin helpoimmin (kaupunkireissulla Ruohonjuuresta) ja nyt olen pari päivää pessyt kookoksella, eikä se haju edes ole niin kamala, kuin olin kuvitellut :D Minä en ole suuri kookoksen ystävä.

    Pari kysymystä kuitenkin tuli mieleeni. Minä meikkaan päivittäin ja huomasin kyllä, että silmämeikin saa hyvin pois öljyllä, mutta en ole aivan varma, lähteekö päivän kasvoilla muhinut meikkivoide + vähän puuteria & poskipunaa -seos todella pois kokonaan. Olen nyt sitten pessyt kasvot kahdesti: ensin poistanut meikin ja sitten puhdistanut ihon. Siitä huolimatta olen epäileväinen :D Pitäisiköhän kuitenkin pestä ensin aiemmin käyttämälläni kaikin puolin hellävaraisella puhdistusaineella meikki pois ja sitten pestä vielä uudestaan kookoksella. Kai näitä täytyy vain itse kokeilla...

    Varsinainen kysymykseni tämän pitkän vuodatuksen jälkeen on, että kuinka usein olet tehnyt tuon syväpuhdistuksen? :) Minulla kummittelee mielessä kuorinnan ja kasvonaamioiden suositukset 1-2 kertaa viikossa, mutta tämähän kuitenkin on ihan eri juttu. Toisellehan on vaikea suositella mitään kun ei tunne, mutta se ei estä minua kysymästä, minkä olet kokenut itsellesi parhaaksi syväpuhdistusväliksi.

    Tämä on todella mielenkiintoinen blogi! Itselläni on kokemusta näistä "vaihtoehtohoidoista" lähinnä shampoottomuutena ja kuukuppiin siirtymisenä. Nimimerkkini takaa löytyy neuleblogini päivitys jossa neuleiden sijaan kerron omasta shampoottomuudestani. Jos jokin kiinnostaa siellä, niin luulenpa että se on se ;)

    VastaaPoista
  2. Hei Susi! Unohdin hetkeksi blogini olemassaolon ja vastailen siis vasta nyt...toivottavasti vielä käyt lukemassa tämän! Syvähoidon teen noin kerran viikossa, välillä pääsee hetkeksi unohtumaan, välillä teen kahdesti, joten kai se kerran viikkoon keskimäärä on aika lähellä totuutta. Varmastihan sen voi useamminkin tehdä, jos haluaa, öljysyväpuhdistus ei kuitenkaan tee iholle mitään mekaanista "vauriota", kuten kuorinta.

    Minun käyttämäni meikkivoide ainakin tuntuu lähtevän hyvin öljyllä pois, mutta toisaalta se on aika kevyt voide ja käytän sitä vain hyvin ohuena kerroksena. Näin ollen en osaa sanoa, miten esimerkiksi paksut ja vahvat voiteet irtoavat, mutta voihan sitä testata vetämällä puhdistuksen jälkeen kynnellä varovasti ihoa pitkin ja tarkistamalla kynnen alta lopputuloksen. Öljyjäkin on eri "voimakkuuksia", esimerkiksi risiiniöljy on voimakkaampi puhdistaja kuin aprikoosinkiviöljy. Itse kokeilemalla löydät itsellesi sopivimman vaihtoehdon. :)

    Kiitos kehuista! Käyn varmasti tutustumassa blogiisi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkeistä! Pitääpä alkaa kokeilemaan, itselläni kun on aika herkkä iho (kasvoissa) ja suhteellisen.. "epäpuhdas".

    -12v. tyttönen kiittelee

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä vinkki! Minulla oli pitkään ongelma pintakuivarasvaisen ja elottoman näköisen ihon kanssa ja etsin kaikkea mahdollista. Sitten luin tämän vinkin ja päätin kokeilla kauraöljyä (jota oli jäänyt reilusti lapsen vesirokkoilun jälkeen)ja tulos oli ihana! Minä huomasin ihmeen jo heti ensimmäisen päivän jälkeen, enkä enää muulla pese kasvojani. Ja viikottainen sauna tekee vielä oman lisänsä! Suuri kiitos tästä ideasta!

    VastaaPoista