lauantai 5. kesäkuuta 2010

Oi kaikkea ihanaa

Kylläpäs onkin ollut kiireistä! Myös kauneudenhoidon saralla, sillä minulla on ihan liikaa kokeiltavaa nyt kesällä! Tässä muutaman viikon aikana olen kokeillut yli kymmentä uutta ja ihanaa luonnonhoitoreseptiä ja tuntuu, että niitä vain kasautuu. Sehän ei tietenkään haittaa, toivon vain, ettei kesä lopu kesken :). Jaan nyt kanssanne muutaman reseptin, jo kerralla kertoisin kaikki, tulisi postauksesta ihan liian pitkä. Käytiin siis mökillä miehen kanssa (ja mentiin muuten kihloihin, hän vastasi kosintaani kyllä! <3) ja siellähän appiukko, anoppi ja mummo ihmettelivät, kun miniänkokelas pyöri nokka maassa pitkin maita ja mantuja keräämässä salaatti- ja ihonhoitoaineksia. Odotin, että vähintäänkin mummo olisi pula-ajan ihmisenä innostunut harrasteestani, mutta hänellä oli kai liian kiire paasata kommunismista. :) Ihana ihminen! <3 Aarteita kuitenkin löytyi, ja tässä tulee muutama loppukevään ja alkukesän ihana kauneusresepti:

Hiusten koivuhuuhtelu

2 dl tuoreita koivunlehtiä
vettä (mielellään sadevettä)
1.5 l tyhjä muovipullo
(siivilä ja toinen pullo)

Laita koivunlehdet pulloon ja täytä vedellä. Ravistele voimakkaasti muutaman minuutin ajan. Huomaat, kuinka vesi alkaa heti vaahdota. Ravistelu irrottaa lehdistä puhdistavia ja hyvää tekeviä ainesosia. Voit joko kaataa veden suoraan hiuksiin tai siivilöidä sen ensin toiseen pulloon, ihan kuinka vain haluat. Vesi tuoksuu ihanalta ja puhdistaa hiuksiasi, jälkeenpäin hiukset tuoksuvat upean koivuisilta. Paras päätös mökkisaunalle! Toimii toki myös ihan kotisuihkunkin jälkeen. Mies tykkäsi hiusteni tuoksusta kovasti käytettyäni koivuhuuhdetta. Koivuvesi on todella virkistävää ja hyvää myös juotuna!

Koivukuorinta

Tämä resepti on Lisen Sundgrenin mahtavasta kirjasta Ihana kotikylpylä. Kiitos äiti parhaasta lahjasta ikinä!

1 dl tuoreita koivunlehtiä
5 dl hienoksijauhettua valkaisematonta merisuolaa
2 dl manteliöljyä tai muuta kasviöljyä
1 tl raastettua sitruunankuorta
1 rkl hunajaa
(30 tippaa sitruunaöljyä)


Sekoita kaikki aineet sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Jos seos tuntuu liian kuivalta, lisää öljyä. Säilö raikkaanvihreä seos puhtaaseen lasipurkkiin. Käy lämpimässä suihkussa tai kylvyssä, hiero koko vartalon iho (ei kasvoja) koivukuorinnalla, huuhtele ja lopettele viileällä vedellä. Seos säilyy noin puoli vuotta.


Itse muuntelin reseptiä hieman saatavilla olevien ainesosien mukaan. Korvasin hienoksijauhetun valkaisemattoman merisuolan valkaistulla karkealla merisuolalla, koska arvelin sen jauhaantuvan tarpeeksi sekoittaessa. Manteliöljyn korvasin oliiviöljyllä ja sitruunankuoren limenkuorella, sitruunaöljyä minulla ei ollut lainkaan. Yritin ensin käyttää Magic Bulletia (joka on mielestäni suunnilleen ainoa Ostos-Tv:n toimiva tuote, en ehkä tulisi toimeen ilman sitä!) mutta sen voimat eivät riittäneet pyörittämään seosta. Sauvasekoitin tuotti paremman tuloksen. Valmis seos on huikaisevan piristävän vihreä! Täytyy kyllä sanoa, etteivät oliiviöljyn ja koivun tuoksut oikein korreloi, ensi kerralla täytyy käyttää eri kasviöljyä. Jos ei välitä oliivin sivutuoksusta, on koivuntuoksu huumaava. Suihkussa huomasin myös etten ollut tehnyt seoksesta tarpeeksi tasaista massaa: pienet koivunlehden palaset takertuivat ihooni. Ne lähtivät kyllä pyyhkeellä pyyhittäessä, mutta ensi kerralla täytyy muistaa muussata ainekset kunnolla. Muuten olen kuorinta-aineeseen hyvin tyytyväinen. Se tuoksuu hyvältä ja tekee ihosta pehmeän tuntuisen.

Kasvosauna

Muutama desi kiehuvaa vettä
Laakea astia 
Pyyhe
(yrttejä)

Puhdista ensin kasvosi. Kaada sitten kiehuva vesi laakeaan astiaan ja aseta sen pöydälle. Kumarru sen yli mukavaan asentoon ja laita pyyhe pääsi peitoksi siten, että pääsi ja vesiastia ovat pyyhkeen muodostaman teltan sisällä. Anna höyryn rentouttaa kasvosi kuin saunassa, ja jos vesi alkaa viilentyä, puhaltele siihen saadaksesi lisää höyryä. Anna kasvojesi hikoilla kunnolla! Höyryn loputtua hiero kasvosi lempiöljylläsi.

Tämä on rentouttavampi versio aiemmin kertomastani öljysyvähoidosta. Puhdistavamman saunan saat, kun lisäät kiehuvaan veteen yrttejä. Yrtit kannattaa lisätä veteen jo kiehutusvaiheessa ja antaa liota siellä saunan ajan. Loistavia puhdistusyrttejä ovat siankärsämö, poimulehti ja leskenlehti. Niitä löytyy lähes jokaisesta pihasta. Ne puhdistavat ja supistavat ihohuokosia. Muutama tällainen lehti kasvosaunaan ja voilá! Näistä saa myös kasvovesiuutteen:

Kasvovesi

Muutama lehti siankärsämöä, poimulehteä ja leskenlehteä tai vain jotain näistä
3-4 dl vettä

Laita lehdet kylmään veteen ja kiehauta. Nosta kattila pois hellalta, anna seistä kymmenen minuuttia. MUISTA KANSI! Ota lehdet pois ja jäähdytä. Valmis! Kasvovesi säilyy 3-4 päivää jääkaapissa.

Tuntuu todella hyvältä sivellä pumpulitupolla jääkaappikylmää kasvovettä kasvoille iltapuhdistuksen jälkeen ja aamulla herätykseksi. Näillä lehdillä on puhdistava ja ihohuokosia supistava vaikutus. Paras kikka on jäädyttää kasvovettä pieniin jääpalamuotteihin ja ottaa sieltä aina palanen puhdistukseen! Jäässä aineet säilyvät paremmin ja tuntuu todella hyvältä sivellä kasvot aamusin jääpalalla tai kuumana kesäpäivänä. Silmäpussitkin pienenevät heti!

Ensi kerralla lisää kesävinkkejä!
 

tiistai 18. toukokuuta 2010

On siis kevät!

Jippii! Kauan odotettu kevät on täällä! Lehdet puhkesivat puihin kahdessa päivässä, ruoho puskee maasta ja kaikkialla vihertää. On siis viimeinkin aika lähteä ulos keräämään yrttejä!

Viime aikoina olen kärvistellyt rahapulassani ja katsellut värisevin huulin kaikenlaisten ihanuuksien perään: on ruusuöljyä, ihania hedelmiä ja erilaisia öljyjä ja voiteita mutta ei rahaa lompakossa. Siksi myös blogissa on ollut hiljaiseloa, en ole oikein voinut kehitellä tai kokeilla mitään uutta. Muutama päivä sitten uskaltauduin kuitenkin raottamaan kukkaron nyörejä sen verran, että ostin kaakaovoita ja kaakaomassaa. Ihan sitä 100-prosenttista, ei mitään sinnepäinkamaa. Miten huumaavilta ne tuoksuvatkaan! Hyvin vahva tumman suklaan tuoksu alkoi heti leijailla keittiössä ja mies nyrpisti nokkaansa. Ehkä suklaa tehoaa paremmin naisiin? :D Kokeilin heti tehdä huulivoidetta, lämmitin kaakaovoita varovasti vesihauteessa jotta se sulaisi ja lisäsin ihan pikkuisen kookosöljyä ja vuolin sekaan kaakaomassaa. Jäähdyttyään seos jämähti hyvin kiinteäksi. Kaakaovoi sulaa vasta 37 asteessa, joten tällä seoksella vältän toivottavasti edellisen huulivoidekatastrofin, kun kookosöljystä tekemäni huulirasva suli sotkien laukkuni. Kaakaohuulirasva tuoksuu ihanasti tummalta suklaalta, mutta mies nyrpisti edelleen nokkaansa. Ei kuulemma tykkää. Hyvä naispuolinen ystäväni sen sijaan ihasteli tummaa tuoksua. Suklaa tosiaan tehoaa paremmin naisiin! Kokeilin tehdä myös hieman juoksevamman rasvan sekoittamalla jonkin verran kaakaorasvaa kookosöljyyn, mutta koska täällä meillä on nyt melkein 30 astetta lämmintä sisällä, on seos täysn juoksevaa. Mutta tuoksu on hyvä! Ehkäpä voisin laittaa siihen vielä jotain eteeristä öljyä, sitten kun on varaa?

Onneksi ulkona on aarreaitta täynnä ilmaisia tuotteita! Oi että olen odottanut kasvien puhkeamista. Heti kun ensimmäinen tilaisuus tulee (eli viikonloppuna, kun lähdemme mökille) juoksen metsään etsimään eri kasveja. Sitten teen niistä juomia, kasvovesiä, yrttiöljyjä ja muita ihanuuksia! Täytyy löytää ainakin nokkosta, koivua (varmaan vaikeaa joo), vuohenputkea, kuusenkerkkiä, voikukkaa, horsmaa ja piharatamoa. Näistä kaikista saa hyvää salaattiakin ja keittoainekset! Sitten kerron teille mitä tein, miten kävi ja mitä kaikella noilla tehdään. Luvassa on ainakin koivunlehtihuuhdetta, koivunlehtikuorintaa, nokkosjuomaa ja kuusenkerkkähunajaa. ;)

Mies ilmoitti muutama päivä sitten, että on viimeisen kuukauden aikana pessyt tukkansa kahdesti. Pelkällä vedellä. o.O En ollut edes tajunnut, että hän pesee nykyään niin harvoin! Tukka nimittäin näyttää kiiltävältä ja hyvinvoivalta eikä edes rasvoitu. Se ei edes haise miltään. Olen monesti hiplannut varsinkin hänen hiustensa latvoja ja huokaillut, kuinka terveiltä ne näyttävätkään. Mutta että kahdesti kuukauden sisällä! Uskomatonta! Voi miksei minulla toimi noin hyvin tuo? Tai no, tietäähän sen, miksi ei: käytän hiuslakkaa, joka ei kyllä irtoa pelkällä vedellä. Juuri muutama päivä sitten jouduin pesemään hiukset aika vahvallakin ruokasoodaliuoksella, jotta se hiuslakkatahma viimein irtoaisi.Nyt taas riittää hetkeksi pelkkä vesipesu. Voisi ehkä vähentää hiuslakan käyttöä.

"Ne päivät kuukaudesta" aiheuttivat varmaan ensimmäistä kertaa finniaallon naamalle. Mielenkiintoista. Nyt elimistön rauhoituttua myös kasvojen iho paranee ja finnit kuivuvat jo. Syytä saattaa olla myös tuossa kaakaorasvassa, ihoni on niin herkkä ja ohut, että se saattaa olla minulle liian voimakas öljy. Täytyy kokeilla vielä hetki ja jos ei tapahdu muutosta parempaan, siirryn takaisin aprikoosinkiviöljyyn. Myös ruokavaliota täytyy rukata paremmaksi, on päässyt taas vähän lipsumaan.

Ja lopuksi saatte vielä parhaimman kauneudenhoitovinkin, jonka tulette koskaan saamaan! Tämä ihme toimii oikeasti eikä vaadi käyttäjältään juuri mitään! Lisäksi se on halpa ja varma keino pitää muutenkin elimistöstään hyvää huolta. Tässä se tulee:


Juokaa tarpeeksi vettä.

Monta litraa päivässä pitäisi valua kurkusta alas! se voi joillekin tuntua vaikealta (kuten minulle, joka juon jatkuvasti aivan liian vähän vettä), mutta se on helpoin tapa saada hehkeä ja sileä iho sekä hyvinvoiva vartalo. Kuona-aineetkin liikkuvat paljon vauhdikkaammin. Taidankin mennä hakemaan lasillisen.

Ensi kerralla kirjoittelen sitten reseptejä luonnonaineksista!

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Jösses mikä tauko! (eli mitäs tällä välin on tapahtunut?)

Ohhoh.

Olen aina ollut huono lopettamaan tai edes pitämään yllä aloittamiani asioita. Siispä tämä blogi päivittyi yllättävän pitkään "säännöllisesti"! Kolmen kuukauden kirjoitustauko yllätti minutkin, aika on hurahtanut ihan huimaa vauhtia. Nyt otin itseäni niskasta kiinni, enhän voi pettää kolmea lukijaani! :) Siispä kerron tämän päivän kirjoituksessa mitä tämän kolmen kuukauden aikana on tapahtunut:

Shampooton pesu

Shampoohon ja hoitoaineeseen en ole koskenut vieläkään ja olen siirtynyt lähes kokonaan vesipesuun. Noin kuukausi sitten tuli hieman rasvaisempi vaihe pariksi viikoksi ja jouduin pesemään hiuksia soodalla, mutta sooda puhdisti hiukset hyvin eivätkä ne olleet pesujen välillä kummoisemmin rasvaiset. Sittemmin rasvoittuminen vähentyi ja saatoin taas siirtyä pelkkään vesipesuun.

Hiukset ovat voineet loistavasti! En edes muista, milloin olisin viimeksi koskenut hiusvahaan, niin terhakkaasti hiukset ovat irti päänahasta. Jo heti aamusta tukka on niin seksikkään villi, että ennemmin joudun painamaan sitä enemmän alas paikoilleen kuin nostamaan muotoilutuotteilla! :D Arkena tarvitsen vain hieman hiuslakkaa pitämään takaraivon ärsyttävän ison pyörteen aloillaan. Ajattelin muuten koettaa kasvattaa pitkää tukkaa. Hiukseni ovat aina olleet ohuet ja säälittävät ja meni aika kauan ennen kuin pystyin myöntämään itselleni, että päätä pitkin valuva, kasvunsa hartioille lopettava lasimainen tukka ei vaan näytä hyvältä. Siksi leikkautin itselleni lyhyen tukan muutama vuosi sitten. Kuitenkin nyt shampoon ja hoitoaineen käytön lopetettuani hiukset voivat niin hyvin, että rohkaistuin kokeilemaan kasvattamista uudelleen! Tällä hetkellä hiukset ulottuvat jo pikkupikku ponnarille ja ovat kasvaneet itse asiassa oikein mainioon pituuteen. Ehkä tämä tästä lähtee!

Blogin tauon aikana olen juurikasvun takia joutunut värjäämään kahdesti hiukseni ja aina surrut takaiskua. Viimeksi värjäsin viisi päivää sitten. Värjäyksen jälkeen hiuksien volyymistä tuntuu kadonneen puolet! Aivain kuin ne olisivat puolet ohuempia kuin ennen värjäystä. Ennen värjäystä myös ihastelin, kuinka huikean kiiltävältä ja terveeltä juurikasvu näytti. Vaan pidän liikaa tästä mustasta väristä, kai se on vain kärsittävä. :) Nyt hiukset kuitenkin toipuvat nopeammin kuin edellisen värjäyksen jälkeen, ne ovat jo nyt nousemassa taas irti päänahasta ja vahvistumassa. Ehkä hiukseni todella vahvistuvat sitä mukaa, mitä kauemmin on vierähtänyt aikaa viime shampoopesusta?

Mies ei ole myöskään koskenyt shampooseen eikä hoitoaineeseen. Pari päivää sitten ihastelin hänen hiustensa latvoja, ne ovat paljon paremmassa kunnossa kuin puoli vuotta sitten. Jos hän olisi jatkanut shampoopesua ihan normaalisti, hänen pitäisi tässä vaiheessa käydä parturissa leikkauttamassa kuivat latvat pois. Vaan nytpä ei tarvitse! Latvat ovat kiiltävät, tuuheat ja hyväkuntoiset enkä nähnyt yhtään kaksihaaraistakaan. Hänelle tämä kannattaa ehdottomasti! Kun vain vielä saisin hänet harjaamaan hiuksensa useammin, ettei se olisi tuollainen hassu takkukasa. :)

Kauneudenhoito

Kookosöljy loppui jo aikaa sitten, mutta paljon sitä käytettiinkin kaikkeen mahdolliseen (kyllä, myös siihen ;) ). Olen kuitenkin yllättynyt aprikoosinkivi- ja jojobaöljyn kestosta; aprikoosinkiviöljystä on jäljellä neljäsosa ja jojobaöljystä puolet, vaikka pullot ovat kooltaan vain desit ja olen käyttänyt niitä päivittäin melkein puolen vuoden ajan! Mahtavan riittoisia. Iho voi mainiosti enkä edes muista, koska olisi ollut viimeinen iso finni. Pesen joka ilta kasvojen ihon aprikoosinkiviöljyllä vaikken olisi edes käyttänyt meikkiä. Iho tykkää. Etenkin otsa näyttää paremmalta, ihohuokoset ovat pienentyneet eikä mustapäitä tule enää niin helposti. Väittäisin ehkä jopa, että kasvojeni väri on tasoittunut.

Aiemmin blogissani kerroin ohjeen omaan pesunesteeseen suihkussa. Olen kuitenkin saanut kommentteja ystäviltäni ja itsekin huomannut, että sen säilyvyys vaihtelee ihan liikaa ja että se pilaantuu vähän turhan herkästi. Siispä tein siihen pienen muutoksen: miksi tehdä koko purkillista kerralla, kun se on niin helppo ja nopea tehdä, että onnistuu vaikka aina ennen suihkua? Näin meidän ei edes tarvitse huolehtia säilyvyydestä, joten veden keittäistäkään ei tarvitse. Sekoitat vain hunajan ja neitsytkookosöljyn lämpimään vesitilkkaan ja lisäät haluamasi eteerisen öljyn. Voilá! Hirmu nopea toimenpide ennen suihkua eikä mitään jää yli, mene hukkaan tai pilaannu.

Tänä aamuna söin aamupalaksi herkullisen sekoituksen verigreippi- ja avokadonpalasia. Ah, miten herkullista! Otin myös eri kuppiin hieman avokadoa, verigreippimehua ja hunajaa, survoin ja levitin naamalleni vitamiinipomminaamioksi. Annoin vaikuttaa parikymmentä minuuttia, pesin pois ja viimeistelin levittämällä kasvoille ohuen kerroksen aprikoosinkiviöljyä. Ihanan raikas aloitus päivälle!

Entäs mitä kuuluu "laihdutukselle"?

Uuden vuoden jälkeen painoni on käynyt alimmillaan 63 kilossa. Enkä ole edes aktiivisesti laihduttanut (enkä urheillut, hyi minua)! Tein vain kaksi päätöstä:

1. Vähemmän olutta.
2. Enemmän kasviksia, hedelmiä ja vihanneksia.

Eikä oikeastaan mitään muuta! Juustonaksuja en edelleenkään pysty vastustamaan, mutta pömppömahani on pienentynyt reippaasti muutamassa kuukaudessa. Kai se oli se kaljapöhö mikä hävisi vähennettyäni oluen juontia. Käydessäni läpi vaatekaapin sisältöä kirpputoria varten koin yllätyksen: sieltä eivät torilootaan lentäneetkään ne liian pienet vaatteet vaan ne liian isot! Vaatekaappini syövereistä löysin yli kymmenen paitaa ja kahdet housut, joihin en ole mahtunut ehkä kolmeen vuoteen! Yhtä tai kahta paitaa taisin käyttää viimeksi lukiossa. Huikeaa! Vaatekokoni on pienentynyt yhdellä; mahdun taas koon 40 housuihin ja osaan S-koon paidoista (A-vartalo, minkäs teet...) Tuntuu ihanalta taas pitää tiukkoja paitoja! Muutama ystävänikin on huomannut muutoksen ja kehuneet ulkonäköäni (tosin niinhän ystävät aina tekevät :) ). Tein eilen niin hyvää sapuskaa, että haluan jakaa sen teidänkin kanssanne:


Kirsin kanasalaatti (2 annosta)

400 g marinoituja kanasuikaleita (laiskotutti, kannattaa ennemmin marinoida itse)
1 avokado
1 verigreippi
1 appelsiini (paksukuoriset maistuvat mehevämmiltä kuin ohutkuoriset)
puntti rapeaa salaattia (mielellään tummaa, paremmat ravintoarvot)
chilimaustettua oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa (tummaa tai vaaleaa, aika sama, mutta tumma saattaa näyttää siltä, kuin salaatin päälle olisi pirskoteltu salmaria ;) )

Paista kanat pannulla ja revi salaattia lautasille. Kuori appelsiini veitsellä ja paloittele, tee samoin verigreipille ja poista kalvot. Paloittele avokado. Levitä kaikki ainekset salaatinlehtipedin päälle, nostele hieman salaattia näkyville sieltä täältä ja pirskottele päälle oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa. Nauti!

On muuten hyvää.

Käväisin pääsiäislomalla vanhempien luona ja siellä paino humpsahti hieman takasin ylöspäin, lähelle 65:ttä. Syyllinen löytyy helposti; isän tekemä hirven kuivaliha. Se on vaan niiiiiin hyvää, ettei sen syömistä voi lopettaa! Sen johdosta olen ihan turvoksessa nesteestä, ei ole mitään suolattominta tavaraa se. Sain sitä mukaankin ja nytkin yritän olla kuolaamatta jääkaapille päin. Turmiollista tavaraa. Onneksi nestepaino on sellaista painoa, että se myös katoaa tuosta noin vaan humpsista nopeasti... 

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Huaaaaah huomentahhh, eli kasvokuva ihon kunnosta

Heräsin, kävelin olohuoneeseen ja näpsäisin kuvan ikkunan edessä luonnonvalossa. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi voinut olla fiksumpaa ottaa se kuva vasta kunnolla heränneenä eikä silmät turvoksissa ja aivot torkkuherätyksellä. Vaan ajattelinpa, että aamulla ihminen on luonnollisimmillaan ja näin ollen kuvasta tulee mahdollisimman totuudenmukainen! Siispä tässä teille varsin aamu-uninen Kirsi:




Kuva on iso, jotta ihon kunnosta saa tarpeeksi hyvin selvää. Harmittaa kyllä, ettei tullut otettua kuvaa ennen kuin aloitin öljyhoidon! Silloin olisi voinut tehdä jonkinlaista vertailua. Nyt voin vain kertoa sanallisesti, mitä muutoksia on tullut:

-Poskissa iho on todella tasainen ja hehkuva
-Leuan epäpuhtaudet ovat kadonneet
-Nenän mustapäät ovat vähentyneet ja pienentyneet huomattavasti (joskus joku alkoi kehua suloisia pisamia nenässäni. "Pisam...juu! Niin! Pisamiahan ne...heh heh...kiitos kiitos...*argh*")
-Otsan finniongelma on vähentynyt. Kuvasta huomaatte, ettei se ole vielä kokonaan poistunut, mutta nuo pienet punaiset täplät ovat todellakin suurimpia finnejä, joita otsaan on viime aikoin tullut. Niistä ei ole kehittynyt kunnon finnejä, vaan ne pysyvät noin pieninä ja katoavat muutaman päivän päästä. Ihan mahtavaa!

Öljyn käyttäminen ihonhoitoon on todellakin mullistanut ihoni. Pois en vaihda (ellen yllättäen tule vaikka allergiseksi jollekin. Aika epätodennäköistä tosin)!

Lisäksi kävin vaa'alla, ja olen laihtunut kilon! Sen kunniaksi söin hieman juustonaksuja. Pitäähän itselleen välillä paheita sallia. ;)

perjantai 15. tammikuuta 2010

Millaista öljyä?

Huomasin, etten aiemmassa öljypuhdistuskirjoituksessani tullut lainkaan maininneeksi, millaista ihonhoitoon tarkoitetun öljyn tulee olla. Ehdottomasti kylmäpuristettua! Lämpökäsittely ja kemiallinen erotus ovat halvimpia ja tehokkaimpia tapoja tuottaa öljyä, mutta lämpökäsittely tuhoaa öljystä sen luontaisia vitamiineja ja kemiallinen erotus taas jättää öljyyn kemikaaleja, jotka saattavat olla vaarallisiakin. Pelkästään kylmäpuristamalla ei saa kaikkea öljyä irti, joten tuotetta ostaessa kannattaa olla tarkkana, ettei öljyn tuottaja ole ollut ahne ja käyttänyt myös kemiallista erottelua. Pullon kyljessä pitää olla teksti "kylmäpuristettu" tai "cold pressed" ja sen lisäksi vielä vakuutus siitä, että tuote on 100% puhdas eikä siinä ole mitään lisättyjä aineita/kemikaaleja. Näin varmistat, että ihosi ja hiuksesi saavat parasta mahdollista hoitoa!

Jos siis harkitset tuotetta, jota löytyy useasta eri hintaluokasta (hinnat voivat nettikaupoissa vaihdella huomattavastikin), ei ehkä kannata tyytyä siihen halvimpaan mahdolliseen purkkiin, etenkin, jos sen tuotantotapa ei ole selvillä.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Jos olen mitä syön, olen viiliä

Viileä ja coolhan olen aina, vaan ruokavalion muutos on tapahtunut. Menin heikkona hetkenä taivaan väriloisteesta herkistyneenä tekemään uudenvuodenlupauksia: laihdutan hieman (n. 5 kiloa), alan taas urheilla (tällä hetkellä täysin rapakunnossa), jätän alkoholin vähemmälle (olut silloin tällöin ei silti haittaa!) ja remppaan ruokavalion paremmaksi (ei enää juustonaksuja, tästä tulee vaikeaa!). Lähtötilanne: 67 kiloa painava 170-senttinen nainen, joka ei edes jaksa nousta rappusia kolmanteen kerrokseen hengästymättä. Lepopulssi huitelee sadan kieppeillä. Pieni kaljamaha löytyy mutta suurin osa rasvasta hyllyy takapuolessa ja reisissä (kiitti vaan geeneistä, äiti). Kaiholla muistelen niitä päiviä, kun vielä tanssin ahkerasti ja hankin mustelmia tatamilla. Vatsalihakset näkyivät ja kunto oli rautainen. Nyt allit roikkuvat ja poskiin on tullut pyöreyttä. Ihan näkyviin vatsalihaksiin asti en sentään enää ole pyrkimässä, vaan haluan taas mahtua koon 40 housuihin, vähintään. :)

Hauska pikkuhuomio: löysin vanhempieni varastosta vanhan luokkakirjani, johon olin merkinnyt 12-vuotiaana tietoni: olin 165 senttiä pitkä ja painoin huikeat 43 kiloa! Hui kamala mikä tikku olenkaan ollut! Viisi senttiä ja 25 kiloa 11 vuodessa ei ole mikään hassumpi saavutus, heh!

Ruoka- ja juomavalion muutos on jo 12 päivässä tehnyt pientä muutosta elimistössä - vatsani on ihan sekaisin. Vaalea leipä vaihtui kokoruisleipään, pizzerian pizza vähän punaista ja paljon kasviksia sisältävään kotiruokaan, olut parempaan janojuomaan (ohje alla) ja suurin heikkouteni juustonaksut pähkinöihin ja kurkkuviipaleisiin. Lisäksi nassutan naamaani hedelmiä. Elimistöni on ihan pihalla! Vessaankin on hopumpi kuin ennen, mutta ainakin aineenvaihdunta pelaa vilkkaasti. Huomaan jo kuitenkin pientä piristymistä virkeystilassa, joten parempaan päin ollaan menossa. Lisäksi nälkä pysyy paremmin kurissa, kun pelkkää hiilihydraattia ei ole niin paljon. Liikuntaa en vielä ole saanut lisättyä, mutta pitää edetä vähän kerrallaan.

Vaan pari kivaa ohjetta voisin jakaa!

Omatekoinen viili

Täytyy myöntää, ettei tämä ihan alusta asti ole omatekoinen, vaan pääsee paljon helpommalla! Tarvikkeet:

Purkillinen viiliä
Maitoa

Ta-da! Ei muuta! Syö viili, makeuta vaikka hunajalla, hedelmillä ja/tai marjoilla. Jätä kuitenkin purkin pohjalle ruokalusikallinen viiliä. Kaada purkkiin maitoa, sekoita ja jätä purkki peitettynä huoneenlämpöön 24 tunniksi. Vuorokauden kuluttua sinulla on taas purkillinen viiliä kuin taikaiskusta! Voit taas syödä viilin, täyttää purkin maidolla ja pistää taas vuorokaudeksi valmistumaan. Ja niin edelleen. Säästät hurjasti rahaa ja ympäristöä! Mitä rasvaisempaa viiliä ja maitoa käytät, sitä paksumpi on viilin pinnalle kertyvä ihana "rasvakerros". Itse käytän pariprosenttista viiliä ja kevytmaitoa, niillä saa hyvän aamupalaviilin.

Janojuoma

Tämä janojuoma on oivallinen korvike ihan kaikelle juomalle, varsinkin limsoille. Kuumana kesäpäivänä ihan ehdoton, mutta itse juon tätä joka päivä pari lasillista, näin muistan samalla myös tarpeellisen nesteytyksen. Tarvikkeet:

0.5 litraa vettä
1 rkl omenaviinietikkaa
1 reilu tl hunajaa

Sekoita ainekset keskenään, nauti. Juoma on mukavan raikasta. Omenaviinietikka tekee sen pH:n vatsalle mukavaksi ja hunajassa on paljon vitamiineja! Voit myös kokeilla eri määriä omenaviinietikkaa, toiset tykkää vahvemmasta, toiset miedommasta. Enjoy!

Tee se itse -deodorantti (niin hyvä, mutta ah, niin huono... snif...)

Joulun alla pohdiskelin, että voisinpa tehdä myös oman deodorantin. Tuppaan olemaan pahalle haisevaa sorttia (hehe), jolla oikein mikään deodorantti ei tunnu toimivan. Vaikka kuinka purkki lupailisi 24 tunnin raikkautta, jo parin tunnin päästä saatan havaita kainaloistani leijailevan vienohkon tuoksun. Ei hyvä! Joillekin toimii mainiosti kristallikivideodorantti (jota kyllä suosittelen lämpimästi, se kestää vähintään kaksi vuotta eikä siinä ole mitään ylimääräisiä aineita, vain antibakteerinen kristallikivi!), mutta minulla ei toimi edes se. Miksen siis kokeilisi jotain itse tehtyä? Ehkä sellainen voi auttaa.


Tyhjä deodoranttipurkki tai puhdas, kannellinen muovipurkki

2 rkl maissitärkkelystä
2 rkl ruokasoodaa
Hieman neitsytkookosöljyä
Pari pisaraa haluamaasi eteeristä öljyä (ei pakollinen, itse käytin tietty suosikkiani piparminttua, ihanan raikas tuoksu!)
Pari pisaraa E-vitamiiniöljyä (ei pakollinen, mutta iho tykkää)


Sekoita maissitärkkelys ja sooda, lisää öljypisarat. Lisää neitsytkookosöljyä sen verran, että saat sekoittamalla pehmeän, silkkisen massan. Kovuus riippuu ihan itsestäsi, haluatko täyttää tyhjän deodoranttipurkin ja saada näin siveltävän deodorantin vai haluatko pehmeämmän massan tyhjään muovipurkkiin, jolloin voit sivellä seoksen kainaloihin käsin? Valintoja, valintoja! Aika pieni määrä neitsytkookosöljyä kuitenkin riittää. Kun olet valmis, laita seos millaiseen purnukkaan vain haluat.

Oi miten tämä toimikaan kuin unelma! Testasin oikein kunnolla, kävin tanssimassa baarissa ja tietysti tein myös ultimatetestin; bänditreenit! Edes siellä pomppiminen ja huitominen ei saanut minua haisemaan hielle! Toki kainalot hieman kostuivat, mutta tämän deodorantin tarkoitus onkin vain tappaa hajua aiheuttavat bakteerit, ei tukkia ihohuokosia. Vain alumiini - jota useimmat deodorantit sisältävät - pystyy estämään myös kainaloiden kostumisen.

Mutta ah ja voi! Loppujen lopuksi kävi kuten olin arvellutkin. Tässä deodorantissa on aika paljon ruokasoodaa, ja sehän ei emäksisyytensä takia ole kovin hyvä juttu iholle pitempään käytettynä. Dödö tietty on kainalossa koko päivän...nyt kainaloni ovat punaiset ja ärtyneet. PH:n muutos aiheutti pienen tulehdustilan iholle. En siis voi jatkaa tämän unelmatuotteen käyttöä enää päivittäin...

Toisaalta saatoin tehdä virheen siinä, etten pessyt deodoranttia pois kainaloista aina iltaisin. Yön kestävä deodoranttirauha olisi voinut auttaa ihoa säilyttämään pH-tasapainonsa. Annankin siis kainaloiden nyt rauhassa parantua ilman mitään ärsyttäviä aineita ja käytän tätä DIY-dödöä vain tositilanteissa. Aion myös kokeilla toista deodoranttia, jossa korvaan ruokasoodan kaoliinilla...tosin olen siitäkin kuullut, että se ärsyttää joidenkin ihoa. Voi miten vaikeaa onkaan olla hikoileva ihminen!

PS: Ohjeesta tein pienen annoksen ihan vain sen takia, että jos joku tätä lukeva haluaa kokeilla tee se itse -dödöä, ei kokeiluerä ole liian suuri. Ainahan sitä voi tehdä lisää, varsinkin, jos ei itsellään huomaa mitään iho-oireita. Muistakaa kuitenkin pestä iltaisin (ja aamuisin) ne kainalot, lapset!

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Ihonpuhdistus ja syväpuhdistus öljyllä

Ensikuulemalta meikin, lian ja ylimääräisen rasvan poisto öljyllä voi kuulostaa kummalliselta: miten ihmeessä rasva muka poistaa rasvaa? No, öljy liukenee öljyyn. :) Meikkiteollisuus on jo pienestä pitäen syöttänyt aivoihimme uskomusta, että kauniin, tasaisen värisen ja kuultavan ihon voi saavuttaa ainoastaan hintavilla ja tehokkaan kuuloisia aineita sisältävillä puhdistusvoiteilla. Finnejä? Liian rasvainen iho? No problem! Clearasil sun muut myrkyt kyllä lupaavat hoitaa homman, vaikka kelpaisivat ennemmin lattian pesuun. Miedommatkin puhdistusaineet sisältävät mitä kummallisemman kuuloisia aineita, joista suuri osa on synteettisiä kemikaaleja. Nämä puhdistusaineet kyllä puhdistavat ihosi, mutta vievät samalla iholta sen luontaisen rasvan. Tämä johtaa ihon hätääntymiseen, jolloin se yrittää pukata ilmoille entistä enemmän rasvaa. Tuloksena on ihon epätasapaino, mistä ihon epäpuhtaudet toki riemuitsevat.

Öljypuhdistus on luonnollinen tapa puhdistaa iho. Itse käytän arkipäivisin varsin vähän meikkiä ja silloin puhdistan ihoni aiemmin mainitsemallani hunajapesulla, jonka kookosöljy samalla kosteutta ihoni. Silloin tällöin minäkin kuitenkin meikkaan kunnolla, ja illalla puhdistan kasvoni öljyllä. Eri öljyistä onkin mistä valita: on neitsytkookosöljyä, neitsytoliiviöljyä, aprikoosinkiviöljyä, jojobaöljyä, rypäleöljyä, auringonkukkaöljyä, risiiniöljyä sun muita. Oma suosikkini on aprikoosinkiviöljy sen keveyden takia, mutta auringonkukkaöljy tai neitsytoliiviöljy ovat hyviä aloitusöljyjä niiden halpuuden takia.

Pikapuhdistus:

Kostuta kasvot lämpimällä vedellä. Kaada kämmenellesi pieni määrä öljyä, hiero se käsiisi ja taputtele hellästi kasvojen iholle. Hiero öljy varovasti ihoon. Poista öljy (ja mahdolliset meikinjämät) kasvoilta kostutetulla vanulapulla. Huuhtele kasvot vielä vedellä. Taputtele (älä hiero!) kasvot kuiviksi kasvopyyhkeellä. On hyvä, että ihosi jää kevyesti öljyiseksi, näin sinulla on hyvin kosteutettu iho yötä varten etkä tarvitse erikseen mitään yövoidetta.

Syväpuhdistus:

Kostuta kasvot lämpimällä vedellä. Kaada kämmenellesi pieni määrä öljyä ja hiero se käsiisi. Levitä öljy kasvoillesi ja ala hieroa sitä ihoosi. Hiero kevyin, hitain liikkein äläkä venytä ihoa liikaa. Hieronta myös rentouttaa ja parantaa ihon verenkiertoa. Kun olet hieronut ihoa pari minuuttia, kastele kasvopyyhe höyryävän kuumassa (mutta ei polttavassa!) vedessä ja aseta se kasvoillesi. Lämpö ja höyry avaavat ihon huokosia ja auttavat öljyä puhdistamaan paremmin. Anna kasvopyyhkeen jäähtyä paikallaan. Painele sillä sitten kevyesti kasvoja, kastele se uudestaan ja laita taas kasvojen päälle. Toista pari-kolme kertaa. Älä hiero ihoa pyyhkeellä, öljy nostaa epäpuhtaudet ihon pintaan jolloin kevyt pyyhkiminen riittää poistamaan ne.

Tämän jälkeen ihosi pitäisi olla syväpuhdistettu, kosteutettu ja rentoutunut. Rauhallinen musiikki ja miellyttävät ajatukset hoidon aikana taas hoitavat sinua sisältäpäin. :)

Tietenkään kaikki öljyt eivät sovi kaikille ihotyypeille ja väärän tyyppinen öljy voi aiheuttaa pieniä ongelmia. Oma ihotyyppini on aika normaali, joten aprikoosinkiviöljy sopii keveytensä takia minulle. Rasvaiselle iholle sopii esimerkisi risiiniöljy, ärsytetylle iholle taas jojobaöljy. Kokeilemalla löytää oman suosikkinsa (neitsytkookosöljy taas on aika ihana tuoksunsa takia!).

Jos päätät siirtyä öljypuhdistukseen, muista, että ihmeitä ei tapahdu päivässä. Luultavasti ihosi käy läpi siirtymävaiheen, jolloin se pukkaa epäpuhtautensa pintaan. Itselleni tuli muutama finni ja puoleksitoista viikoksi kuivat poskipäät (käytin alussa neitsytkookosöljyä, vaihdoin sen aprikoosinkiviöljyyn), mutta sen jälkeen ihosta tuli aivan ihana! Varsinkin otsa oli aiemmin ongelma-alueeni ja siihen pukkasi koko ajan mustapäitä ja pieniä finnejä, vaan ei enää. Puolentoista kuukauden aikana on tullut yksi finni, ja sekin oli jo poissa kahden päivän päästä. Ihoni on tasainen, hehkeän kuulas eikä sitä kiristä mistään. Voisin ottaa siitä kuvan ja pistää sen tänne, harmi vaan, etten tajunnut ottaa ennen/jälkeen-kuvia!

Extravinkki!

Jos olet meikkaava nainen ja satut päätymään yöksi jonnekin ilman ihonpuhdistusvälineitä, käy jääkaapilla, ota sieltä voirasia (melkein joka taloudessa on kuitenkin vähintäänkin voita leivän päälle), hipsi vessaan ja pese kasvosi voilla! Se käy hätäavusta. Meikit kannattaa pestä AINA pois ennen nukkumaanmenoa olit missä tahansa, koska iho kärsii meikit päällä nukkumisesta. Kukapa haluaisi ryppyjä silmiensä alle ennenaikaisesti? (sitä paitsi meikit kasvoilla nukkunut nainen ei ole aamulla mikään kaunein näky...)

tiistai 5. tammikuuta 2010

Piparminttuinen hunajapesu

Lotratessani etikkaa hiuksiini tulin miettineeksi, kuinka mukavaa olisi tehdä itse myös oma vartalonpesuneste. Siispä tuumasta toimeen! Hetken kaappeja kaiveltuani olinkin jo löytänyt mukavat ainekset, joista tulisi tietämättäni ainakin omalle iholleni (ohut, hyvin vaalea, kasvoissa sekaiho) suorastaan täydellisesti sopiva seos! Kahteen desiin tarvitset:

5-6 ruokalusikallista hunajaa
1-2 ruokalusikallista neitsytkookosöljyä
Muutama pisara eteeristä piparminttuöljyä (tai jotain muuta)
Loput keitettyä vettä

Sekoita ainekset puhtaassa purkissa, veden kannattaa olla hieman lämmintä jotta muut aineet sekoittuvat siihen paremmin.

Miksikö tämä on hyvä? Hunaja ja piparminttu ovat luontaisesti kevyen antibakteerisia. Hunaja on myös varsinainen vitamiinipommi raviten ihoa ja kosteuttaen hieman, onhan se pohja monissa kasvonaamioissakin. Neitsytkookosöljy kosteuttaa ihoa samalla kun pesee siitä lian (usko pois, öljy on erinomainen ihonpuhdistaja!). Piparminttuöljyn valitsin sen piristävän tuoksun takia, mutta suurin syy on sen ihon kylmäreseptoreja herättelevä vaikutus. Etenkin kasvoilla tämän "pesuaineen" vaikutus tuntuu hirmu hyvältä, tunne on ihanan viileä ja virkistävä! Toki voit käyttää muitakin eteerisiä öljyjä, ihan mistä tykkäät.

Käytän tätä nestettä sekä koko kehon pesuun että varsinkin kasvovetenä aamuin illoin. Iho puhdistuu ja kosteutuu ja jää hyvän tuoksuiseksi.

Kerralla ei kannata tehdä liian suurta määrää! Tämä pesuneste säilyy korkeintaan pari viikkoa, joten tee sen kokoinen määrä kuin arvelet kuluttavasi tuona aikana. Tätä tekee aina lisää nopeasti. :)

Mutta paras on vielä edessä!

Kärsin aina talvisin kolikkoihottumista käsivarsissani. Viime talvena minun piti hakea lääkeapua lääkäristä asti. Tänäkin talvena minulla oli kolikkoihottumaa, vaan mitä tapahtuikaan, kun luovuin suihkugeeleistä kokonaan ja aloin käyttää pesunestettäni?

Lähes koko ihottuma katosi parissa viikossa.

Tälläkin hetkellä ihottumasta on jäljellä vain peukalonpään kokoinen läntti vasemmassa käsivarressa. En tarvitse lääkerasvaa enää ollenkaan! Huraa! Oma teoriani on, että aiemmin käyttämäni ihonpesuaineet kuivattivat ja ärsyttivät ihoani liikaa (Sodium laureth/lauryl sulfate... Hmm?) ja vaihdettuani luontaisempaan ja ihka aitoa öljyä sisältävään pesunesteeseen ihon luontainen tasapaino palautui. Nyt voisin jopa pitää hihatonta paitaa, ellei olisi niin järisyttävän kylmä vuodenaika...

Mutta oli miten oli, suosittelen!

lauantai 2. tammikuuta 2010

Tarkennusta shampoottomaan meininkiin

No mutta. Täytyyhän minun tietenkin kertoa lisää shampoottomasta pesusta, eihän eilisen kirjoituksessa ole juuri mitään muuta kuin hieman käytännön infoa.

Miksi siirtyä shampoottomaan pesuun?

Jo pelkkä vilkaisu shampoo- ja hoitoainepullon kyljessä olevaan latinaryöppyyn kummastuttaa: guar hydroxypropyltrimonium chloride? PPG-5-ceteth-20? dmdm hydantoin? Hydroxyethylcellulose? Tarvitsevatko hiukseni tosiaan kaikkia näitä? En usko! Osa aineista saattaa tietty olla ihan tavanomaisia hienommilla nimillä, mutta niin kauan kun kukaan ei suomenna noiden sisältöä minulle, taidan jättää pullot kauppaan. Kaiken muun outouden lisäksi shampoot ja hoitoaineet tuppaavat sisältämään alkoholeja, jotka kuivattavat ja silikonia, joka toki saa hiukset kiiltämään mutta tekee samalla päänahkaan ja hiusten pintaan varsin tukahduttavan muovihupun. Pahimman möröt ovat kuitenkin sodium lauryl sulfate (SLS) ja sodium laureth sulfate (SLFS). Näitä on lähes kaikissa vaahtoavissa tuotteissa. SLS ja SLFS ovat voimakkaita aineita, jotka aiheuttavat silmä- ja ihoärsytystä (luultavasti suurin syy, miksi shampoopulloissa lukee "jos ainetta joutuu silmiin, huuhtele huolellisesti"). Kirvelee! Sen lisäksi nämä aineet saattavat muiden pullossa olevin kemikaalien kanssa sekoittuessaan muodostaa yhdisteitä, jotka saattavat olla terveydelle hyvinkin epäsuotuisia. Kosmetiikkateollisuus käyttää näitä aineita silti, koska ne ovat halpoja ja vaahto on aina kivaa.

Jotkut shampoot ja hoitoaineet saattavat sisältää mineraaliöljyä. Jos siinä on sana mineraali, niin senhän on pakko olla hyvää? Ei välttämättä. Mineraaliöljy on se, mitä jää jäljelle, kun tehdään öljystä bensiiniä. Sen pakkaaminen ja myyminen on halvempaa kuin hävittäminen, joten sitähän tietty päätyy kaikkialle. Kiva kiilto hiuksiisi bensan jäteaineella, mmmm! Se ei myöskään imeydy ihoon, joten sekin muodostaa kivan pikku hupun pääsi päälle. Ihanaa.

Muun muassa näiden syiden takia jätin shampoon ja hoitoaineen pois. Tärkein syy oli kuitenkin se, että haluan hoitaa hiuksiani ja päänahkaani luonnollisemmin; ihmisen elimistö ei kuitenkaan ole kehittynyt evoluutiossaan niin pitkälle, että pystyisi käyttämään muoveja sun muuta keinotekoista hyväkseen. Käyttämällä soodaa ja etikkaa ja siirtymällä lopulta kokonaan veteen säästää myös huimia summia rahaa! Sen lisäksi oikein tehtynä shampooton pesu tekee hiuksistani paremman tuntuiset, helpommin muotoiltavat ja paljon ilmavammat! Tämän olenkin jo parin kuukauden aikana huomannut.

Miten se tehdään?

 Tarvitset ensin pari tyhjää purkkia. Puhdistetut shampoopullot toimivat hyvin, puolen litran juomapulloissakaan ei ole mitään valittamista.

Shampoottoman pesun tarkoitus on aloittaa ruokasoodapesulla ja siirtyä siitä pikkuhiljaa pelkkään vesipesuun sitten, kun hiukset alkavat tottua muutokseen. Ruokasoodan pitkäaikainen käyttö, varsinkin vahvana liuoksena, saattaa aiheuttaa päänahan oireilua! Sooda on kuitenkin hieman emäksisempi kuin päänahka. Siispä sitä käytetään vain aloitukseen ja vähennetään soodan määrää vedessä koko ajan.

Hyvä aloitusseos on 2 tl ruokasoodaa / 2.5 desiä vettä. Itse katson helpoimmaksi laittaa molemmat pulloon, ravistaa ja kaataa seosta märkään tukkaan. Jotkut lyhythiuksiset tekevät soodasta ja vedestä tahnan, jonka sitten hierovat päähänsä. Anna vaikuttaa minuutti ja huuhtele! Pikkuhiljaa voit vähentää soodan määrän suorastaan olemattomiin, kolmisen kuukautta on ihan hyvä aika käyttää soodaa. Loppuvaiheessa kannattaa väliin tehdä ihan pelkkiä vesipesujakin ja sitten siirtyä pelkkään veteen, kun siltä tuntuu.

Huuhtelunesteessä suhde on noin 2 rkl omenaviinietikkaa / 2.5 desiä vettä. Tästäkin voi hieman vähentää. Itse suosin huuhtelunesteessä myös muutamaa pisaraa eteeristä rosmariiniöljyä, se rauhoittaa päänahkaani. Rosmariini myös kuulemma tummentaa hiuksia, mikä on hyvä, koska joillain sooda saattaa vaalentaa hiuksia, varsinkin värjättyjä. Itse en kuitenkaan ole omien värjättyjen hiuksieni kanssa huomannut mitään tavanomaisesta poikkeavaa vaalentumista, johtuneeko sitten siitä, että tosiaan käytän tuota rosmariinia. Muitakin eteerisiä öljyjä voi toki käyttää! Kamomilla esimerkiksi vaalentaa ja pehmentää. Ravista pulloa aina huolellisesti ennen päähän kaatoa, hiero hiuksiin ja päänahkaan ja huuhtele huolellisesti.

Viimeisenä huuhtele hiukset aina viileällä/kylmällä vedellä! Se sulkee lämpimän veden avaaman hiussuomut ja auttaa täten hiuksia säilyttämään kosteutensa ja terveytensä. Hiukset ovat kuivuttuaan kiiltävämmät ja paremman näköiset. Pyri myös välttämään hiustenkuivaajaa tai ainakin kuivaa kylmimmällä mahdollisella asetuksella!

Shampoottomaan pesuun siirtyminen myös vähentää tarvetta pestä hiuksia niin usein, koska ne palaavat luonnollisempaan tilaansa eivätkä ole enää niin alttiina erilaisten kemikaalien aiheuttamalle stressille. Toisin sanoen päänahka rauhoittuu eikä useimmilla enää tuota niin runsaasti talia ja rasvaa.

Lisää hiusvinkkejä tiedossa sitten myöhemmin! Odotan etenkin kevättä, kun luonto alkaa taas kukkia, koivut vihertävät ja pääsen kokeilemaan koivunlehdistä tehtyä hiustenpesunestettä! ;) (tokihan nimittäin kokeilen kaikki vinkkini itse ensin, ennen kuin niitä eetteriin lykkään!)